Sillon ku mä olin pieni, mun mielestä ois ollu ihanaa et mun elämässä ois ollut taustamusiikki. Niinku leffoissa. Et aina kun tapahtuis jotain ihanaa, niin sois oikeanlainen musiikki. Tai kun ois tulossa jotain pelottavaa tai vaarallista, niin musiikista voisi päätellä, mitä kulman takana odottaa.

Taustamusiikista ois elämässä ollut monta kertaa hyötyä. Että ois ehkä voinut olla musiikin vietävissä. Tai että se ois varoittanut. Toisaalta silloin ois ehkä jäänyt monta virhettäkin tekemättä. Ne, joista on oppinut, ne, joista ei ois tarvinnut oppia ja ne, joita vielä miettii, mikä se opetus olikaan. Se, että kaikella on syynsä, on yksi isoimmista kliseistä. Mutta niin totta.

Nyt on melkein saanu sen elokuvien taustamusiikin elämäänsä. Ei muuta kuin napit korviin ja kuuntelemaan just sitä soittolistaa tai artistia, joka sillä hetkellä tuntuu oikealta. Kunhan muistaa, että itse valitsema musiikki ohjaa sitä, miltä maailma näyttää. Ja kun keskittyy omaan maailmaansa, se oikea saattaa kävellä ohitse.